Uuden vuoden kunniaksi aloitin 8.-luokkalaisten kanssa yksilöllisesti etenevän lauseenjäsennysjakson. Kokosin tehtäväpakettiin kaikille kuuluvat perustehtävät ja erikseen valinnaiset tehtävät, joista oppilas voi oman halunsa mukaan valita, mitä hän tekee ja mitä ei. Tehtävät koostuvat oppikirjan tehtävistä sekä netistä löytyvistä harjoituksista. Samoin tehtävissä on soveltavia, joita oppilaat voivat tehdä parin kanssa tai pienryhmissä. Tällaisia soveltavia ovat esim. pelilaudan tai Kahoot-tietokilpailun tekeminen. Samoin oppilailla on mahdollisuus milloin tahansa ehdottaa itse sopivia valinnaisia tehtäviä, jos heille tulee mieleen hyviä oivalluksia.
Oppilaat saivat myös ohjeet oppimispäiväkirjan kirjoittamiseen sekä paperin, johon merkitsevät, mitä ovat tehneet ja mitkä tehtävät on tarkastettu. Osan tehtävistä tarkastan itse ja osan tehtävistä oppilas tai luokkakaveri tarkastaa. Jokainen kuitenkin etenee omassa tahdissaan, vaikka välillä ottaisinkin tunnilla ns. välipysähdyksen ja keskustelisimme yhdessä, mitä on tehty ja mitä opittu. Näin toteutuu myös yhdessä toteutettava vuorovaikutustilanne, jossa joku oppilas saattaa oppia lisää muilta oppilailta.
Perjantaisin minulla on toiselle kasiluokalleni kaksoistunti, joten hieman mietitytti, miten työt lähtevät käyntiin joululoman jälkeen. Turhaan kuitenkin pohdin tuota, sillä kaikki tekivät ahkerasti töitä, eivätkä he välittäneet toisistaan ja siitä, missä kukin menee. Itse ehdin auttamaan oppilaita koko ajan ja samalla kun kiertelin luokassa, pystyin seuraamaan ja selvittämään, mitä kukin osasi ja oli jo tuon kerran aikana oppinut. Olin tuntien alussa sanonut oppilaille, että tulen sitten välillä kyselemään heiltä tehtävien teon lomassa, mitä he asiasta osaavat ja miten he selittävät oppimaansa minulle. Yksi oppilas kysyikin, onko kyseessä siis samanlainen tilanne kuin työhaastattelussa, jossa kysellään osaamisista. Vastasinkin, että näinhän se oikeastaan on, sillä kysyessäni jokainen voi mainostaa osaamistaan.
Minulle on muutaman kerran jotkut opettajat sanoneet, etteivät he opettaisi lauseenjäsennysjaksoa tai jotain muuta kielellistä oppimisjaksoa yksilöllisen menetelmän mukaisesti, koska se ei oikein sovellu siihen. Silloin jäin miettimään, miksi tämä jakso ei soveltuisi tuohon tai mikä tekee jostakin toisesta jaksosta toistaan paremman. Toki kirjallisuusjakso voi sinällään olla opettajalle ns. turvallisempi vaihtoehto, mutta en koe, että se olisi ainoa hyvä vaihtoehto. Itse taas koen, että tällaisessa työskentelyssä oppilas joutuu tosissaan ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja hän myös helpommin auttaa muita oppimaan.
Minulla tällaisissa oppimisjaksoissa oppilas voi valita luokassa itselleen sopivan työskentelypaikan ja vaikka hakeutua sellaisen viereen, jonka kanssa haluaa yhdessä ratkoa tehtäviä. Tätä paikan valitsemisen mahdollisuutta osa oppilaista käyttikin heti ensimmäisellä kerralla hyödykseen: osa siirtyi ryhmätyöpöydän ääreen ja joku meni istumaan lattialle. Pääidea työskentelyssä on vain se, että itse tulisi oppia opittavat asiat, eikä siis riitä se, että vain kaveri oppii. Silloin minulle on lähes sama, istuuko oppilas normaalilla paikallaan vai tekeekö hän töitä seisaallaan vai lattialla istuen. Itselleni oli tärkeintä havaita, kuinka aktiivisesti kaikki työnsä aloittivat. Pidän myös erittäin tärkeinä niitä keskusteluja, joita käyn jokaisen oppilaan kanssa tekemisen lomassa. Niiden avulla oppii oppilas ja opettaja paljon toisiltaan. Tällä samalla tahdilla jatkamme tällä viikolla eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti