Tein viimeisen kymmenen viikon aikana jotakin sellaista työtä, mistä en vielä syyslukukauden alussa osannut edes haaveilla. Kun minut valittiin Tampereen seutukunnan OPS-kustannustoimittajaksi, olin innoissani uudesta tehtävästä, vaikka samaan aikaan koin hieman kaihoa jättäessäni oppilaani ja opetustyön pariksi kuukaudeksi. Ajattelin kuitenkin samaan aikaan, kuinka hienon kokemuksen tulen saamaan ja kuinka saan kehitettyä itseäni sisäistämään uutta opetussuunnitelmaa. Niin ja onhan kuitenkin pari kuukautta ihmisen elämässä pieni aika.
Kun kerroin poissaolostani omille oppilailleni, koin olevani valmentaja, joka kannustaa joukkuettaan tappion hetkellä. Kannustin ja tsemppasin oppilaitani samoin kuin minua oli joskus kilpaurheilu-urani kannustettu sillä tappion hetkellä, kun piikkarit lensivät ja maailma tuntui romahtavan. En siis ajatellut tuossa tilanteessa, että olisin korvaamaton, vaan lähinnä sitä pettymystä, jota aiheutin äkkinäisellä lähtemiselläni. Oppilaani olivat kuitenkin iloisia siitä, että halusin kertoa asian ensin heille ja vasta sitten muille ryhmilleni. Tämän jälkeen yhteinen kieli löytyi ja katse suunnattiin jo eteenpäin.
OPS-työssäni koin olevani samanlainen valmentaja ja kannustaja kuin joskus nuoruudessani olen ollut nuorten yleisurheilijoiden kanssa. Jostain kummasta nosti päätään myös oman kilpaurheiluaikani päättäväisyys ja kunnianhimoni sekä määrätietoinen työ, jotka elävät edelleen sisimmässäni. Jotenkin oli siis helppo hypätä mukaan liikkuvaan junaan, joka oli puksuttanut eteenpäin jo pitkän matkan ennen minun mukaan hyppäämistäni. Siinä vaiheessa mietinkin, kuinka paljon olivat seutukunnalliset OPS-ryhmämme jo tehneet hyvää työtä. Koin, että tehtäväni oli kannustaa heitä vielä panostamaan hieman tekstien muokkaamiseen, jotta niistä saadaan mahdollisimman yhtenäiset eri oppiaineiden kesken. Tehtäväni oli luoda siis ohjeet ja säännöt sille, miten jatkossa toimitaan. Samoin minulle oli selvää, että myös itse tulen auttamaan OPS-ryhmiemme tekijöitä tässä projektissa mahdollisimman paljon. Niinpä tein monen oppiaineen osalta muokkausehdotukseni valmiiksi ja lähetin nämä tekstien tekijöille kommentoitavaksi. Välillä tosin käytin melkoisen raa'asti punakynääni tekstien muokkaamisessa, koska olin kuitenkin hyvin tarkka siinä, että perusteiden tavoitteet ja sisällöt on oikein kirjattu. Muokkausehdotukseni jälkeen teimme yhteisen päätöksen siitä, mitä muokataan niin kuin olin ehdottanut ja mitä ei. En siis halunnut olla mikään diktaattori, vaikka aina perustelin ehdotukseni mahdollisimman hyvin, ja ne myös usein jäivätkin sitten lopullisiksi ratkaisuiksi.
Olen erittäin iloinen siitä, kuinka itse pääsin työni aikana askel askeleelta lähemmäksi opetussuunnitelman ytimeen. Olen luonteeltani sellainen, joka haluaa hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin, joten innostuin entistä enemmän, kun huomasin sisäistäneeni opetussuunnitelman idean. Mottoni onkin aina työnteossa se, että teen työni niin hyvin, ettei omatuntoni tarvitse sitten kolkutella ikävästi. Tällä periaatteella tein tätäkin työtä. Iloitsin siitä, että pääsin syventymään uuteen opetussuunnitelmaan niin hyvin, että olen nyt mielestäni sisäistänyt sen niin hyvin, että pystyn asiasta puhumaan ja neuvomaan muita. Iloitsen myös hyvästä yhteistyöstä, jota olen tehnyt seutukuntamme eri oppiaineiden OPS-tekstien tekijöiden kanssa. Arvostan kovasti heidän työtään.
Itselleni tämä kymmenen viikon päätyöni oli enemmän kuin uskalsin alussa edes ajatella. Olen ollut aivan innoissani, että esimerkiksi ymmärrän tavoitteiden mukaisen arvioinnin. Ymmärrän myös, mitä tavoitepohjainen arviointi vaatii opettajalta jatkossa. Muutos ei ole helppo ja sen sisäistämiseen menee hetki jos toinenkin.
Opin myös koko projektin aikana sen, että en voi ajatella yhtäkään oppiainetta vain tavoitteiden ja sisältöjen kautta, vaan aina ajattelussani on mukana myös arviointi. Niinpä koko prosessin sisäistäminen onkin paras lopputulos, mitä olen oppinut. Tästä onkin poikinut erilaisia mahdollisuuksia. Olen jo auttanut muita heidän OPS-työssään. Olen myös käynyt muutamassa koulussa puhumassa tavoitteiden mukaisesta arvioinnista ja antanut vinkin, että opetus kannattaa aloittaa tavoitteiden lukemisella ja sen jälkeen rakentaa tavoitteista järkevät oppimisjaksot koko lukuvuoden ajalle. Tämän jälkeen olisi vuorossa sisältöjen tutkiminen ja erityisesti se, miten sisältöjen kautta päästään tavoitteisiin. Hyvä on koko ajan muistaa, että tavoitteet ovat ne, joita arvioidaan, ei sisällöt. Kun tämä kaikki on sisäistetty, katsoisin itse seuraavaksi, miten oppikirjojen sisällöt sopivat tähän yhtälöön ja mitä muuta materiaalia voisin käyttää. Uskon, että tällä tavoin voi jopa huokaista helpotuksesta, kun kaikkea oppikirjan sisältöä ei tarvitsekaan ehtiä käydä läpi lukuvuoden aikana.
Itse ajattelin jättää oppikirjat käsikirjoiksi, joita käytän sen mukaan, mistä kirjasta milloinkin löytyy sopiva tehtävä tai asiakokonaisuus. Tässä vaiheessa minulle on aivan sama, minkä vuosiluokan numero kirjan kannessa komeilee. Tästä aiheesta olen käynyt keskustelua esimerkiksi Ylöjärven opetuspäällikön Leena Pöntysen kanssa, joka myös kirjoitti blogissaan (opsiaetsimassa.vuodatus.net) aiheesta "Oppikirja edellä opsiin = perä eellä puuhun?".
Lopuksi haluan kiittää kaikkia seutukuntamme OPS-ryhmien jäseniä yhteistyöstä. Oli ilo tehdä työtä kanssanne. Kiitos myös seutukunnan projektiryhmälle ja erityisesti Leenalle, Päiville, Sarille ja Matille, jotka mahdollistitte tämän hienon kokemukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti