Ennen iPadia oli myös sähköistä opetusta

Siinä vaiheesa kun olin julkaissut ensimmäisen blogitekstini siitä, kuinka kaikki alkoi iPadista, havahduin etten ehkä sittenkään ole aloittanut sähköistä opetustani iPadista. Jotenkin vain olin unohtanut, että olenhan minä pitänyt oppitunteja pari vuotta myös netin kautta. Se oli varsinaista etäopetusta.

Oli syksy 2009 kun pääsin mukaan ryhmään, joka piti lukiokursseja kaksoistunkintoa opiskeleville. Opiskelijat olivat siis fyysisesti eri paikoissa ja minä muualla. Yhteytemme toimi ensin WebEx-ohjelman kautta netissä, jolloin meillä oli puhe- ja kuvayhteys. Kokeilu oli aluksi melkoista opettelua, mutta hyvinhän se lähti liikkeelle - mitä nyt välillä nettiyhteys katkesi ja opiskelijat tippuivat linjoilta.

Netin kautta tuntien pitäminen vaati aivan erilaista suunnittelua kuin tavalliset lähitunnit. Kaikki materiaalit tuli olla sähköisessä muodossa ja oppituntimme olivat pidempiä kuin normaalisti, mikä takasi helpommat käytännön järjestelyt monessa eri opiskelupisteessä. Itse lähdinkin avoimin mielin kokeilemaan tuota systeemiä, vaikka tiesinkin, että ensimmäinen vuosi on varmasti opettelua. Alkuun pidinkin tunnit paikassa, jossa minulla oli atk-apu saatavilla, mutta sitten ehdotin, että pitäisin tunnit kotoani, sillä kotikoneeltani löytyisi tarvittaessa enemmän materiaalia jakaa opiskelijoille, jos tulee sellainen tilanne, että he kysyvät sellaista, mihin en ole osannut varautua - ja tulihan niitä aika monta kertaa.

Niinpä sitten istuin kotona työhuoneessani ja pidin oppitunteja. Aika paljon se herätti mielenkiintoa meillä samaan aikaan poikenneissa vieraissamme ja moni halusi nähdä,  kuinka se käytännössä toimii. Olihan se aika hassua, kun sanoin lähteväni töihin ja kipusin rappuset ylös yläkertaan verrarit jalassa - aika erikoinen työpaikka ja työasu.

Jossain vaiheessa opetuksemme siirtyi Adoben Connect pro -ympäristöön, mutta uuden alustan oppiminen ei ollut työlästä. Tuo taisi jopa toimia helpommin kuin edellinen tai sitten olin vain jo sisäistänyt etäopetuksen idean. Tosin meitä helpotti tuossa opetuksessa myös se, että ryhmämme oli erittäin pieni, joten jokaista pystyi "pommittamaan" kysymyksillä melko helposti.

Netin kautta opetuksen järjestämisprojektimme kesti kaksi vuotta. Se ei suinkaan kaatunut sähköisen oppimisympäristön ongelmiin vaan siihen, ettei näitä kaksoistutkinto-opiskelijoita ollut enää riittävästi. Kaikki oli kuitenkin mielestäni kokeilemisen arvoista. Aluksi kaikki oli hieman hankalaa, kuten yleensäkin alussa, mutta kaikkeen tottuu ja ajan kuluessa viisastuu. Tärkeintä oli se, että materiaalit olivat sähköisessä muodossa, sillä muuten hommasta ei olisi tullut mitään. Sähköä oli siis ilmassa jo ennen iPadianikin.

Yhteisöllinen tekeminen

Kaipasin välillä tunneilleni yhteisöllisempää tekemisestä niin, että pienryhmätyöskentelyn tulokset olisivat jaettavissa kaikille nähtäväksi. Toki tällainen on mahdollista, jos jokainen ryhmä kirjaa omat vastauksensa koneelle tai paperille ja sitten jaan sen kaikille muille. Halusin kuitenkin muuta kuin perinteistä ryhmätyöskentelyä, jonka jälkeen jokainen esittelee suullisesti työnsä tulokset, mutta muille ei jää tästä muuta kuin kuulomuistin avulla tallennetut tiedot. Halusin siis testata jotakin muuta menetelmää, joka mahdollistaisi ryhmien tuotosten keruun samaan paikkaan. Tavoitteeni olisi siis löytää toimiva ohjelma tai alusta, jossa voi jakaa ryhmien tuotokset kaikkien nähtäväksi ja joita ryhmät voisivat sitten tarvittaessa suullisesti täydentää. Plussaa olisi ollut vielä se, että ryhmätyötä tehdessä jokainen ryhmän jäsen pystyisi olemaan mukana tekstin tuottamisessa, eikä olisi sitä "yksi tekee ja muut katselevat" -toimintaa.

Otin testaukseen iPadille tarkoitettuja valkotauluja, joiden avulla pystyi useampi tekemään muistiinpanoja samaan aikaan ja tuotokset olivat kaikkien nähtävissä. En kuitenkaan täysin syttynyt tuolle idealle, vaikka se toimiva olikin. Halusin menetelmän, joka ei ollut sidoksissa tiettyyn laitteeseen. Niinpä päädyin muiden testauskokemuksia lukiessani kokeilemaan Padlet-sivustoa. Kiitos siis erilaisten Facebook-ryhmien, joihin kuulun ja joista olen saanut erittäin paljon lisätietoa eri ohjelmista.

Loin itselleni tunnukset Padlet-sivustolle ja tein sinne kokeiluani varten "seinän", johon opiskelijat pystyivät ilman kirjautumista tulemaan mukaan. Sivusto on siis nettipohjainen, eikä vaatinut muuta kuin toimivan nettiyhteyden. Padlet-sivuni asetuksissa muokkasin sivun osoitteen sellaiseen muotoon, että jokaisen on se helppo muistaa. Sivulle pääsi siis, jos tiesi osoitteen. Muokkasin vielä asetuksia niin, että jokainen näki toisten tekstit ja pystyi muokkaamaan omia tekstejään.

Ensimmäiset kokeiluni olivat jännittäviä. Opiskelijat menivät sivustolle omilla kännyköillään ja sitten alkoikin melkoinen hykerrys, kun viestit kulkivat sivustolla opiskelijalta toiselta. Hauskemmaksi tilanne muuttui, kun heijastin valkokankaalle sivuston näkyviin ja kaikki näkivät omat tekstinsä. Tekstit eivät tässä kokeiluvaiheessa ollut mitään tekstianalyyseja, vaan lähinnä vain kokeilumielessä lähetettyjä terveisiä ja kysymyksiä sivuston toimivuudesta. Sivuston heijastaminen kaikille näkyviin aiheutti sen, että kukaan ei kehdannut kirjoittaa mitään typerää, koska kaikkihan sen olisihan nähneet, joten asialinjalla mentiin. Opiskelijat olivat siis fiksuja.

Osalla opiskelijoista oli kuitenkin kova huoli, sillä he eivät jostain syystä saaneet omia tekstejään kännykällään näkyviin. Osa taas oli aivan innoissaan ja he menivät jopa luokasta ulos eri tilaan testaamaan toimivuutta. Näky oli kuin olisi seurannut sivusta innokkaiden lasten touhua, kun he ovat saaneet jonkin kiinnostavan uuden lelun itselleen. Ne, jotka eivät taas onnistuneet ilmeisesti selaisongelmien takia saamaan tekstiänsä näkyviin, olivat kuin maansa myyneitä. Olihan se kurjaa, etteivät kaikki päässeet "leikkiin" mukaan.

Testauksemme jälkeen palasimme kuitenkin totuuteen ja pohdimme yhdessä, mitä hyötyä tuosta sivustosta voisi olla. Totesimme, että suurin hyöty saataisiin ryhmätöiden teossa ja niiden jakamisessa muille. Sivustollehan pystyy lisäämään tekstin lisäksi kuvia ja linkkejä.

Kokeilun jälkeen otin Padlet-alusta käyttöön kahdella eri kurssillani. Molemmissa opiskelijat ensin palauttivat tekstinsä seinälle ja vasta myöhemmin muutin asetuksia niin, että kaikki näkivät toistensa tekstit. Tällä minimoin sen, ettei kukaan "matkinut" toisen jo kirjoittamaa tekstiä, vaan jokainen teki täysin oman. Suojasin sivustot myös salasanoilla, joten jos joku sai sivun osoitteen selville, ei hän päässyt näkemään tekstejä ellei hän tiennyt salasanaa.

Kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Luettujen kirjojen tekstit ovat olleet helposti kaikkien nähtävissä, jolloin kirjavinkkaus on toiminut samalla. Negatiivisena opiskelijat kokivat sen, että jos opettaja antaa vain kirjoitusoikeuden, eivät he pysty muokkaamaan tekstiään myöhemmin ennen kuin opettaja antaa laajempia oikeuksia. Itse koen Padletin parhaaksi juuri yhteisöllisessä tekemisessä, vaikka kokemukseni perustuukin vain kolmen eri kurssin kokemuksiin. Siitä huolimatta aion käyttää tätäkin menetelmää apuna opetuksessani, sillä eihän opetus ole vain yhden menetelmän käyttöä jokaisessa toiminnassa, vaan sopivimman menetelmän valitsemista kuhunkin toimintaan.

Sähköä ilmassa kyselyissä ja testeissä

Yhteistyöni Showbien ja iAnnotaten kanssa jatkui tiiviisti viime viikolla päättyneen lukuvuoden aikana. Yhä useampi opiskelija innostui myös tästä yhteistyöstä. Minua helpotti hyvin paljon se, että opiskelijoiden tekstit eivät hautautuneet sähköpostiini muiden postien sekaan, vaan tekstien palautuspaikka oli Showbie.

Koska Showbie ja iAnnotate olivat jo tulleet osaksi arkeani, aloin testata muita sähköisiä menetelmiä. Viime syksynä teinkin koulumme opiskelijoille kyselyn Google Driven -lomakkeen avulla ja samalla testasin, kuinka toimiva tuo olisi myös opetuskäytössä. Totesin, kuinka helposti sain kerättyä arvokasta tietoa koulumme toiminnasta ja kuinka kätevästi sain tulokset kootusti sähköpostiini. Jatkossa kun siis pyydän opiskelijoilta esimerkiksi kurssipalautetta, voisin hyvin käyttää Google Driven kyselylomaketta tuohon tarkoitukseen.


Seuraavaksi tutustuin sähköisten testien tekoon Socrative- ja Kahoot-ohjelmilla. Aloitin kokeiluni tekemällä ensiksi yhden lyhyehkön testin, jotta näkisin, kuinka testi käytännössä toimii. Alkuopastuksen sain Youtube-videosta, jossa näytettin ohjelman toiminta. Sen enempää en opastusta saanut, vaan kokeilin itse. Hyvin pian huomasin, että monivalintatestin tekeminen ei ollutkaan kovin suuri urakka, jos vain tiesi, mitä haluaa kysyä.

Pian ensimmäisten omien testausteni jälkeen kuulin, että Socrativesta on myös uudempi betaversio, jota myös päätin testata. Niinhän siinä sitten kävi, että pian huomasin tekeväni kaikki monivalinta- ja oikein/väärin -testit tuolla betaversiolla. Pidän enemmän sen modernimmasta ulkonäöstä sekä siitä, että sillä voi tehdä myös oikein ja väärin -testejä. Niinpä aloin tehdä eri aiheisia testejä, joissa on sekä oikein ja väärin -vastauksia vaativia tehtäviä että monivalintoja. Ajatukseni oli toteuttaa testejä opettajajohtoisesti ja niin, että opiskelijat tekevät testejä omaa tahtia. Opettajajohtoisesti edeten opettaja heijastaa kysymyksen näkyviin ja opiskelijat vastaavat siihen. Tässä opettaja voi säädellä vastausaikaa sen mukaan, että kaikki ovat vastanneet. Opiskelijan edetessä omaa tahtiaan hänen ei tarvitse odottaa, että muut ovat vastanneet samaan kysymykseen, vaan hän pääsee eteenpäin heti kun on vastannut. Jostain syystä pidän enemmän tuosta toimintatavasta, jolloin kukaan ei ole riippuvainen toisten vastaamisajasta.

Socrative-testien jälkeen kokeilin tehdä sähköisiä testejä myös Kahoot-ohjelmalla. Socrativeen verrattuna Kahootin etu on se, että siinä pystyy määrittelemään kysymyksille vastausajan. Jos vastausaikaa ei anna kovin paljon, ei opiskelija ehdi etsimään vastauksia netistä, mitä varmasti pitkä vastausaika saattaisi jonkun huokutella tekevän. Kahoot on myös mielestäni modernimpi kuin tuo alkuperäinen Socrative-ohjelma. Pidän Kahootin helppokäyttöisyydestä ja ulkonäöstä.

Sähköisten testien tarkistaminen on opettajalle nopeampaa kuin paperilla tehtyjen testien. Tulokset tulee sähköpostiin, joten tarkistusaika on hyvin pieni, sillä ohjelmahan tekee sen puolestasi (jos kysymykset ovat oikein/väärin-vaihtoehtoja tai monivalintoja). Ainakin Socrativen betaversiolla voi myös opiskelijoiden vastaamisia seurata omalta iPadilta samaan aikaan kuin opiskelijat vastaavat kysymyksiin, joten sekin tuo uutta seurantamahdollisuutta opettajalle.

Opiskelijoilta saamani palautteen perusteella tällaiset sähköiset testit ovat olleet kiinnostavia. En tiedä, kuinka paljon tuohon vaikuttaa uutuuden viehätys, mutta testejä on ollut kuulemma mukava tehdä. Opiskelijat ovat myös sanoneet, että esimerkiksi kielenhuollon ja oikeinkirjoituksen opiskelu ei ole koskaan ennen ollut yhtä hauskaa kuin näitä sähköisiä testejä tehdessä. Toivottavasti niistä on myös opittu jotain. Joka tapauksessa aion tämän kevään jälkeenkin käyttää sähköisiä testejä opetuksessasi - aina ei kuitenkaan tarvitse tehdä testejä arviointitarkoituksessa vaan harjoitus tekee mestarin -periaatteella.

Tekstien tarkistus ja palautus

Aluksi kun opiskelijat palauttivat tekstejään Showbiehin, sain niitä erilaisissa tiedostomuodoissa. Tästä opin, että pyydän jatkossa jokaisen palauttamaan tekstinsä pdf-muodossa, jotta säästyn monilta siirroilta eri ohjelmien välillä. Opiskelijaa kannattaa kuitenkin muistuttaa siitä, että hän säilyttää itselleen sekä esim. word-muodossa olevan tiedoston että pdf-muotoisen tekstin. Näin hän siis pystyy jatkossakin muokkaamaan word-versiotaan ja palauttamaan sen tarvittaessa taas pdf-muodossa minulle. 

Minulla oli tarkoitus tarkistaa tekstit iPadillani, jolloin en ollut sidottu istumaan kotona työhuoneessani tietokoneen ääressä. Säästyin myös siltä, etten kuljettanut mukanani isoa pinoa tekstejä, vaan kaikki kulki näppärästi omassa iPadissani. Itselleni sähköisesti palauttetut tekstit helpottivat myös paperipölyn aiheuttamaa allergista reaktiotani, jota monesti koin tekstejä tarkistaessani. Tosin nyt sitten vuorostaan silmät ovat kovilla, jos tuijotan pitkään näyttöä, mutta onneksi en ainakaan vielä ole kärsinyt noista silmäoireista. Säädänkin iPadini käytön aina sen verran himmeäksi, ettei kirkas valo ärsyttäisi silmiäni. 

Tässä vaiheessa on sanottava, että jokaisessa lukiokurssissani pyysin opiskelijoita edelleen palauttamaan ainakin yhden tekstin paperisena versiona, sillä ainakin toistaiseksi yo-kirjoitusten tekstit kirjoitetaan kynää ja paperia apuna käyttäen. Aluksi sähköisesti palautettavat tekstit olivat siis vähäisempää kuin paperilla palautetut, mutta lisääntyivät pikkuhiljaa. Opiskelijat olivat huomanneet, kuinka helppoa on muokata koneella kirjoitettua tekstiä ja siksi halusivat käyttää sitä mahdollisuutta. 

Tekstien tarkistusta tein ja teen edelleen iPadin iAnnotate-ohjelmalla, koska se on mielestäni helppoa. Minun ei enää tarvinnut siirrellä eri toimintojen jälkeen tekstejä paikasta toiseen, vaan muutamalla napin painalluksella sain siirrettyä tekstit Showbiestä iAnnotateen ja siellä merkittyä kaikki tarvittavat kommentit ja korjaukset. Tein korjauksia ja kommenttejani välillä sormella ja toisinaan taas kynällä. Käytin (ja käytän edelleen) myös tekstilaatikoita, joihin voin kirjoittaa näppäimillä kommentteja. Pidän iAnnotate-ohjelmasta, sillä sen avulla pystyn käyttämään monipuolisia korjausmenetelmiä: yliviivausta, käsin tai sormella kirjoittamista, tekstilaatikoita, alleviivausta jne.

Tekstin takaisin palauttaminen opiskelijalle Showbiehin käy yhtä helposti kuin sen sieltä tuominen iAnnotateen. Eniten pidän siitä, ettei minun tarvitse tietää jokaisen opiskelijan sähköpostiosoitetta, vaan voin palauttaa sen muutamalla napin painalluksella opiskelijan omaan kansioon. Minulle siis Showbie ja iAnnotate ovat sellainen yhdistelmä, joka toimii yhdessä ja joita aion myös jatkossa käyttää.

Ensimmäiset opiskelijoiden testauskokemukset

Reilu vuosi sitten otin koekäyttöön Showbie-ohjelman, jonne pyysin halukkaita opiskelijoita tallettamaan palautettavat tekstinsä. Aloitin siis sillä, että jokainen sai valita, haluaako palauttaa tekstin tai tekstit sinne vai palauttaako edelleen paperiversiona. Näytin opiskelijoille, kuinka netistä löytyvä ohjelma toimii ja osa innostuikin siitä heti. Kirjautuminen oli yksinkertaista, eikä se vaatinut opiskelijalta kuin tunnuksen ja salasanan keksimisen. Annoin jokaiselle mahdollisuuden valita, kirjoittavatko he koko nimensä kirjautumistietoihin vai vain etunimen ja sukunimen ensimmäisen kirjaimen. Näin siis vain minä tunnistaisin heidät, mutta ei olisi vaaraa, että he antaisivat vasten tahtoaan koko nimeänsä ohjelman käyttöön. Annoin myös mahdollisuuden valita, haluatko opiskelijat antaa sähköpostiosoitteensa ohjelman käyttöön vai ei. Jos opiskelija antoi sähköpostiosoitteensa, sai hän sähköpostiinsa tiedon, milloin minä olin tarkistanut ja palauttanut hänen tekstinsä. Osa opiskelijoista koki tämän erittäin toimivaksi systeemiksi ja siksi he antoivat osoitteensa.

Opiskelijat, jotka innostuivat testaamaan Showbien toimintaa, olivat jopa niin innokkaita, että lähettelivät "omaan kansioonsa" erilaisia muistilappuja ja kuvaviestejä, koska he halusivat nähdä, miten mikin toiminto toimii. Olin tästä erittäin iloinen, koska tällä tavoin pystyimme jakamaan uutta tietoa muille opiskelijoille. Sain myös näistä opiskelijoista apua niin, että he tunnilla näyttivät ja kertoivat, kuinka näppärä Showbie oli. Mikä oliskaan sen parempaa kuin opiskelijoiden vertaistuki toinen toisilleen. Olenkin erittäin kiitollinen noista testauksista, sillä ne avasivat monia ovia ja osoittivat kaikille opiskelijoille sen, ettei kenenkään tarvitse olla alusta alkaen kaiken oppinut, vaan opimme kaikki yhdessä tekemällä uusia asioita. 

Opiskeljoiden kommentit olivatkin Showbiestä seuraavanlaisia:

- helppo käyttää, ei vaadi suuria tietoteknisiä taitoja

- jos antoi sähköpostiosoitteen kirjautumisessa, sai tiedon, koska opettaja on tarkistanut tekstit

- sekä tarkistamaton ja tarkistettu versio tekstistä oli aina tallessa ja saatavissa 

- mahdollisuus jakaa muidenkin tekstejä (joko alkuperäistä tai korjattua versiota) kaikille nähtäväksi

- pystyy käyttämään tietokoneella tai iPadilla tai puhelimella, ei ole sidottu tiettyyn laitteeseen

- ei tarvitse muistella, mihin sähköpostiosoitteeseen tekstejä pitäisi palauttaa

- näkee heti itse, onko kaikki vaadittavat tekstit palautettu

Minulta Showbien aloittaminen vaati, että tein itselleni tunnuksen ja loin luokan, jonka alle tein tehtävien palautuskansion. Aluksi tein siis vain yhden palautuskansion, jotta opiskelija voi palauttaa kaikki tekstinsä samaan paikkaan ja oppii tällä tavoin käyttämään Showbietä. Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, että kaiken tekemiseen olin katsonut vain Youtubesta opetusvideon, enkä ollut siis saanut sen enempää oppia tuon tekemiseen.

Luokan kansiota luodessani ohjelma määrittää jokaiselle luokalle oman tunnuskoodin. Koodia tarvitaan, kun opiskelija kirjautuu ensimmäistä kertaa luokan kansioon. Luokan tunnuskoodin jaoinkin siis opiskelijoille, ennen kuin he kirjautuivat ohjelmaan ensimmäistä kertaa. 

Koin hyödyksi Showbiestä sen, että itse näin helposti, kuka oli tekstinsä palauttanut ja kuka ei sekä kenen tekstin olin jo tarkistanut. Kokonaisuuden hammottaminen helpottui siis melkoisesti yhdellä silmäyksellä.

Näiden kokemusten jälkeen päätinkin käyttää jatkossakin tätä ohjelmaa tekstien palautuksessa.