Miten jakso sitten onnistui ja mitä opimme? Itse havaitsin heti jakson alussa, kuinka oppilaat olivat tyytyväisiä siihen, että saisit valita mitä tehtäviä ja missä järjestyksessä niitä tekivät. Olin tehnyt valmiin tehtäväpaperin, johon olin kirjannut jakson aihealueet, perustehtävät, tarvittavat monisteet ja syventävät tehtävät. Jokainen teki perustehtävät, mutta syventävistä oppilas sai itse valita, mitä tekee vai tekeekö mitään. Korostin kuitenkin koko ajan, että tärkeintä on ymmärtää opitut asiat, jotta oppimista tapahtuisi.
Oli kiinnostavaa havaita, kuinka oppilaat tekivät ratkaisuja siinä, missä järjestyksessä tehtäviään tekivät. Kun oppilas oli tehnyt kyseisen aihealueen tehtävät, kävin katsomassa, että tehtävät oli tehty ja annoin ratkaisut oppilaalle, joka itse tarkisti tehtävänsä. Samalla myös merkitsin itselleni taulukkomuotoiseen listaani merkinnän tehdyistä tehtävistä. Tämä taulukko oli minulla joka tunti pöydälläni ja oppilaalla oli mahdollisuus nähdä se milloin vain.
Jakso oli nimensä mukaisesti yksilöllinen oppimisjakso, sillä hyvin vähän oppilaita kiinnosti se, missä muut oppilaat olivat menossa. Ainoastaan silloin kun joku oppilaista halusi toiselta oppilaalta tukea tai apua tehtävien teossa, oppilaat kyselivät toisistaan, onko joku jo opiskellut kyseisen aiheen.
Oppilaat tuntuivat olevan iloisia tällaisesta työskentelystä, koska saivat valita oman tahtinsa opiskella asioita. Itse koin myös erittäin hyödylliseksi tällaisen oppimisen, sillä nyt minulle jäi koko oppitunti aikaa auttaa oppilaita. Opin itse myös sen, kuinka hyvin pääsin perille siitä, mitä jokainen tekee ja kuinka he ovat opittavia asioita oppineet. Opin jopa tehtäviä ulkoa niin, että jos oppilas kertoi, mitä oli tehnyt ja mitkä olivat hänen vastauksensa tehtävään, pystyin kertomaan ilman kirjaan katsomista, oliko oppilaan vastaukset oikeita vai ei.
Osa oppilaista halusi jättää kokeen tekemisen hiihtolomaviikon jälkeiselle viikolle, vaikka monet tekivät sen jo ennen lomalle lähtöä. Oppilas sai siis itse päättää, koska kokeensa tekee. Ainoa vaatimus oli, että kurssin pakolliset tehtävät oli tehty ennen koetta. Kokeen tekoon annoin oppilaille kaksi vaihtoehtoa: perinteinen kirjallinen koe tai kirjallinen koe, jota saa täydentää suullisesti niin halutessaan. Olin kertonut jo jakson alkaessa molemmista kokeista ja oppilas teki valinnan vasta muutaman päivän ennen koettaan. Ilokseni havaitsin, että muutamat halusivat tehdä tuon kirjallisen kokeen suullisella täydennyksellä. Tällöin tämän kokeen tekijät saivat selittää suullisesti esim. adverbiaalia ja mitä siitä tiesivät. Jos oppilas osasi selittää adveriaalin niin, että havaitsin hänen osaavan asian ja ymmärtävän sen, oppilas sai suullisesta selvityksestä ylimääräisen pisteen. Annoin myös puolikkaita pisteitä, jos oppilas oli jotenkin perillä asiasta, mutta ei täysin osannut selittää asiaa. Oppilaalle kerroin kokeen jälkeen hänen saamansa pisteet suullisesta osuudesta.
Kyselin jakson lopussa oppilailta, haluavatko he jatkaa tällaisella työskentelyllä tämä jälkeenkin vai mitä he toivoisivat. Yksi oppilas mietti hetken ja sanoi: "En enää edes muista, millaista se opiskelu oli ennen tätä." Hyvin oli siis oppilas sisäistänyt tällaisen oppimistyylin. Parasta oli kuulla, että jotkut oppilaat halusivat tällaisen opetusmenetelmän siirtyvän myös muihin aineisiin.
Mitä ongelmia tuli sitten vastaan? Koska oppilailla ei ollut aiempaa kokemusta tällaisesta oppimistavasta, en olettanut, että kaikki sujuisi ilman ongelmia. Tästä huolimatta vastaan ei tullut suuria ongelmia. Minusta kun on normaalia, että joitakin oppilaita pitää hieman patistaa työn tekemiseen, jotta edistystä tapahtuisi. Niin kävi nytkin. Tosin nyt minulla oli koko oppitunti aikaa seurata monen edistymistä, joten ehdin hyvin seuraamaan joidenkin edistymistä.
Sen kuitenkin huomasin, että suunnittelussa kannattaa merkitä jo joitakin (jakson pituuden mukaan) välietappeja, joihin mennessä tietty määrä jakson tehtävistä tulee olla tehtynä. Olin tästä lukenutkin, mutta silti lähdin liikkeelle ilman välitavoitteita. Jälkiviisaana voin sanoa, että vaikka kyse olisi pienemmästäkin jaksosta, aikataulutus kannattaa laskea tarkkaan. Jakson tehtäviin käytettävä keskimääräinen aika tulisi olla opettajalla tiedossa, sillä se helpottaa aikataulussa pysymistä. Tämä kuulostaa itsestään selvältä asialta, mutta mielestäni siihen kannattaa kiinnittää kuitenkin suunnittelussa huomiota.
Joka tapauksessa yksilöllisen oppimisen jakso on kokeilemisen arvoinen. Minulla oppilaat toivoivat tälle jatkoa, joten sitä myös saavat. Tällä viikolla aloitimme kirjallisuusjakson ja samaan aikaan pyörii maantiedon opettajan kanssa pidettävä yhteisprojekti "Oma maa", jossa harjoittelemme asiatekstin kirjoittamista, tiedonhakua, lähdekritiikkiä ja lähteiden merkintää. Oppilaat voivat käyttää äidinkielen tuntejaan tekemällä kirjallisuusjaksoa tai "Oma maa" -työtään tai molempia oppilaan itse valitsemassa järjestyksessä. Tunneilla on selvästi tekemisen meininki. Parasta on myös pienikin valinnaisuuden mahdollisuus, mistä oppilaat ovat olleet iloisia. Nyt he oikeasti voivat valita, mitä jakson tehtäviä milläkin tunnilla tekevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti