Viime viikkoina olen tutustunut koulussamme pian käyttöön otettaviin uusiin Pedanet-sivustoihin. Minua kiinnostaa erityisesti, miten nämä sivustot toimisivat opetuksessa. Jotkut oppilaat ovatkin jo luoneet sivuille oman tunnuksensa ja sitä kautta saaneet käyttöönsä oman tilansa. Itse olen luonut oman oppiaineeni alle jokaiselle luokka-asteelle oman sivuston, johon olisi tarkoitus kerätä erilaista hyödyllistä materiaalia. Tällä hetkellä sivustolla on vasta seitsemäsluokkalaisten lukupäiväkirjojen palautusmahdollisuus. Pian sinne palautuvatkin ensimmäiset tekstit, joten pääsen testaamaan, miten sivusto käytännössä toimii palautuskansiona.
Toinen uutuus, jonka otan myöhemmin opetuksessani käyttöön, on yksilöllinen oppiminen. Olen tekemässä kahdeksasluokkalaisille pientä lauseenjäsennysjaksoa, jonka oppilaat opiskelevat itsenäisesti omassa tahdissa. Aloitin suunnittelun kirjaamalla muistiin jakson tavoitteet ja keskeiset sisällöt. Tämän jälkeen olen koonnut jaksoon kuuluvia tehtäviä (perustehtävät sekä syventävät ja soveltavat tehtävät) ja listannut, mitä tehtäviä mihinkin arvosanaan pitäisi tehdä. Tosin olen antanut oppilaalle myös valinnanvapautta ja hän voi itse valita syventävistä ja soveltavista tehtävistä sellaisia, joita hän haluaa tehdä.
Opintojakson olen rajannut ajallisesti, mutta muuten oppilas voi itse valita, kuinka nopeasti asiat opiskelee. Opiskelumateriaaleina jakson aikana ovat kirjat, vihkot ja sähköiset materiaalit. Joitakin sähköisiä materiaaleja ajattelin koota oppilaita varten valmiiksi, mutta kaikkea en heidän puolestaan etsi. Näin oppilaat siis saavat harjoitella myös tiedonhakua. Tarkoituksena on myös tehdä joitakin omia opetusvideoita, joiden avulla oppilaat voivat kerrata asiaa niin monta kertaa kuin haluavat.
Oppilaille olen jo tällaisesta jaksosta puhunut, joten he ovat jo hieman perillä tulevasta. Se mistä ajatus tällaisesta toiminnasta lähti, tuli oikeastaan oppilailta. Yksi oppilas kun kerran tunnilla mainitsi, kuinka hän tekisi tehtäviä paljon mielellään, jos niillä olisi selvä vaikutus ja hyöty. Turha minun oli siinä sitten selostaa, että tehtävien teolla oppii uutta ja pystyy havaitsemaan, mitä osaa ja mitä ei - eli pystyy soveltamaan opittua tietoa käytäntöön. Tällainen selitys ei oppilasta miellyttänyt, vaikka kuinka olisin perustellut tehtävien hyötyä. Kyseinen oppilas selittikin tarkemmin, kuinka hän haluaisi, että tehtävien teolla voisi selvästi vaikuttaa esimerkiksi tulevaan arvosanaansa. Siitä se ajatus yksilöllisestä oppimisesta sitten lähti, ja nyt olen luvannut tuollaisen jakson koko ryhmälle. Jakso on tarkoitus aloittaa tammikuussa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten jakso tulee onnistumaan. Muistutan itseäni koko ajan siitä, että mikään ei onnistu, ellei uskalla yrittää - niinpä siis yritän.