Sivut

lauantai 27. syyskuuta 2014

Kahoot kovassa huudossa

Viime viikkoina olen antanut oppilaiden tehdä tietokilpailukysymyksiä Kahoot-ohjelmalla. Tämän olen toteuttanut niin, että kun muut työt on tehty, oppilaat voivat tehdä visailuja pareittain. Jokaisen vuoro tulee siis jossain vaiheessa, mikä on osoittautunut hyväksi porkkanaksi ja motivointitavaksi; ainahan on mukava odottaa jotain kivaa.

Olen luonut oman tunnuksen Kahootiin ja kirjaudun siis ensiksi sisään tällä tunnuksella. Avaan myös valmiiksi uuden kysymyssivun, joten oppilaiden ei tarvitse kirjautua omilla tunnuksillaan. He huolehtivat vain kysymysten teosta. Kysymykset oppilaat saavat rakentaa yli oppiainerajojen, kunhan varmistavat vain, että oikeaksi merkitty vastaus on myös oikein. Hyvin erilaisia kysymyksiä onkin tähän asti visailuissa tullut eteen, mikä on ollut ilahduttavaa.

Kun kysymykset on tehty, olemme sitten sopivassa kohdassa järjestäneet tietokilpailuja tunnin lopun piristykseksi. Olemme tehneet niin, että oppilaat voivat itse valita parinsa tai kolmen oppilaan ryhmänsä, jonka kanssa osallistuvat visailuun. Tärkeintä on vain huolehtia, että parilla (tai ryhmällä) on yksi toimiva kännykkä, jolla visailua voi tehdä.

Visailu alkaa sillä, että opettaja kirjautuu Kahootiin omilla tunnuksillaan. Sen jälkeen opettaja avaa visailun ja heijastaa sen videotykin avulla oppilaiden nähtäväksi. Oppilaat tulevat visailuun mukaan menemällä kahoot.it-sivulle ja kirjaamalla pelin numerokoodin kohtaan "Game pin". Numerokoodin opettaja löytää, kun avaa visailun.

Vastaaminen tapahtuu valitsemalla kännykän näytöllä näkyvistä värialueista oikea. Kysymyksen ja värejä vastaavat vaihtoehdot näytän videotykin avulla.  On ollut hienoa katsella oppilaiden intoa, kun he ovat miettineet vastauksia kysymyksiin. Parasta on se, kun kaikki jännitämme jokaisen kysymyksen jälkeen, millaiselta näyttää visailun sen hetkinen tuloslista. Hienoa on ollut myös huomata, että visailun voittaminen ei kuitenkaan ole tärkein asia, vaikka se selvästi ilahduttaakin voittajia. Tärkeintä on kuulemma vain se, että näitä visailuja tehtäisiin uudestaan. Ja näinhän me teemmekin, sillä sen verran mukava välipala tämä on ahkeran opiskelun päätteeksi. Suosittelen siis kaikille testaamaan Kahootia!