Uutuuden viehätys leijui ilmassa ennen kokeen alkua. Kävimme aluksi läpi kolme tekemääni testauskysymystä, jotta kokeen toiminta ja erilaiset kysymystyypit tulisivat oppilaille selväksi. Alkuperäinen tarkoitukseni oli, että kokeen ulkoasuun tutustuminen oltaisi käyty läpi ennen varsinaista koepäivää, mutta syksyinen raju flunssani ja poissaolo töistä muutti suunnitelmani. Oli siis tyydyttävä ennen koetta tehtyy harjoitteluun. Luotin kuitenkin siihen, että oppilaat oppivat idean nopeasti, sillä eihän Socrative niin vaikea ole. Se ei nimittäin vaadi laajoja tietoteknisiä taitoja, vaan kysymyksiin vastaamisperiaatteen oppii nopeasti.
Lyhyen testikokeen aikana oppilaat oppivat hyvin kokeen tyylin ja olivat valmiina aloittamaan varsinaisen kokeen. Kokeessa oli kolme erilaista kysymystyyppiä: 1) oikein/väärin 2) monivalinta ja 3) avoimia kysymyksiä. Olin laittanut asetuksista kokeen kysymysten tulemaan satunnaisessa järjestyksessä, joten kaverilta oli turha kopioida vastauksia. Kokeessa jokainen tekikin tehtäviään aivan äänettömästi ja jos kokeen aikana tuli kysyttävää, nostivat oppilaat käden ylös ja kertoivat kysymyksensä vasta sitten kun olin heidän vieressään. Turhaan siis pelkäsin etukäteen, että koetilanteessa alkaisi kova ääneen ihmettely ja kysely. Ainoa yhden oppilaan huoli ennen koetta tuntui olevan vain se, miten palautan heille tällaisen sähköisen kokeen.
Seurasin ihaillen oppilaiden keskittymiskykyä, joka oli jollakin tavalla silmäänpistävää. Jokainen oppilas istui hiljaa ja keskittyi vain omiin tehtäviinsä. Missään vaiheessa koetta ei syntynyt turhaa hälinää, vaikka osa saikin kokeensa ennen muita valmiiksi ja lähti välitunnille.
Seurasin koko kokeen ajan oppilaiden edistymistä omalta iPadiltani. Socrative on siinäkin mielessä hyvä, että opettaja näkee kaiken aikaa, kuka oppilaista on tehnyt minkäkin tehtävän (jos siis opettaja on valinnut vaihtoehdoksi sen, että oppilas etenee tehtävissä omaa tahtia eikä opettajajohtoisesti). Samoin opettajana pystyn kesken kokeen näkemään oppilaiden oikein tai väärin menneet tehtävät. Tosin aukkotehtävät ovat sellaisia, jotka opettajan on syytä käydä vielä erikseen läpi. Tämä siksi, että jos oppilas on kirjoittanut vastauksensa eri järjestyksessä kuin mitä opettajan mallivastaus on, merkitsee koe vastauksen automaattisesti vääräksi.
Kun viimeinen oppilas oli tehnyt kokeen, lopetin kokeen ja valitsin iPadiltani tulosten lähettämisen suoraan sähköpostiini. Tuloksista ilmenee yhteenveto koko luokan oppilaiden vastauksista värien avulla (vihreät oikeita vastauksia, punaiset vääriä). Tulokset on myös mahdollista tulostaa paperiversiona, jossa on jokaisen oppilaan tehtävät kysymyksineen ja vastauksineen. Samoin on yhteenvetomainen luettelo jokaisesta kysymyksestä, jonka alle on koottu jokaisen oppilaan vastaus. Näin opettaja saa yhdellä silmäyksellä käsityksen, kuinka kukin tehtävä onnistui koko luokassa.
Palautteet sähköisestä kokeesta pyysin Padlet-sivustolle, johon oli etukäteen luonut sivun tätä tarkoitusta varten. Palautteiden perusteella oppilaat olivat tykänneet paljon enemmän sähköisestä kokeesta kuin perinteisestä. Samoin keskittyminen oli helpompaa, joten tällaisia kokeita toivottiin lisää. Koe ei kuulemma ollut yhtään tylsä, vaan kokeita pitäsi olla enemmänkin, jos ne ovat tällaisia. En ihan ollut odottanut näin suurta suosiota tälle kokeelle, koska eihän oppilaat tunnetusti ole koskaan tykänneet kokeista. En kuitenkaan ajatellut lisätä kokeiden määrää vain sen perusteella, että oppilaat haluavat niitä lisää. Tarjoan heille uuden mahdollisuuden sähköiseen kokeeseen, jos opittu asiakokonaisuus soveltuu tällaiseen koetyyppiin. Hyväähän kannattaa aina odottaa!